Valitsemasi eläin sekä perustelu:

Tietoa maatiaiseläimestä

Kirjoita oma kokemus koskien maatiaiseläimiä - mitä tiedät jo, keneltä olet oppinut asiaa:

Monet ovat jo tehneetkin ko. tehtävän juuri suomenhevosesta, joten tietoa tästä ihanasta eläimestä löytyy jo näiltäkin sivuilta hyvin paljon. Siksi ajattelin laittaa vain omasta mielestäni rodun historian pääkohtia ja muitakin omasta mielestäni tärkeitä pointteja ylös.
Hevonenhan on ollut jo kauan ennen ajanlaskun alkua ihmisellä kotieläimenä, se on aina ollut arvokas eläin, jota on osattu hyödyntää moniin tarpeisiin. Omaa suomenhevostamme sellaisena kuin se on, on aloitettu tietoisesti jalostamaan kunnolla 1800-luvulta, jolloin ovat syntyneet kantaorit, jotka edelleen ovat suomenhevoslinjojemme takana. Nykyään suomenhevosen jalostuslinjoja on neljä; pienhevos-, ratsu-, ravuri- ja työhevossuunnat.
Omasta mielestäni parasta hevosessamme on sen monikäyttöisyys. Mahdollisesti yksi yksilö taipuu moneen hommaan. Suomenhevonen on ennen koneellistumista ollut suurin ja käytännössä ainoa apu maataloustöissä. Lisäksi Suomen sodissa hevosemme on ollut suurena apuna sekä itse rintamalla vihollista vastassa että apuna loukkaantuneiden ja tarvikkeiden kuljetuksissa. Itse henkilökohtaisesti muistan aina painottaa hevosista puhuttaessa suomenhevosemme tärkeää roolia Suomen itsenäistymisessä.
Nykyäänkin hevosemme ilahduttaa meitä monin tavoin; sillä voi ratsastaa vaativissakin luokissa, sekä esteissä että koulussa, se toimii näppärästi erilaisissa erikoisissakin jutuissa, kuten erilaisissa ajelutuksissa, terapiaratsastuksessa, kulkueissa, näytelmissä.. kaikessa mitä keksiä saattaa! Lisäksi suomenhevonen on vahva ja reipas ravihevosena!
Perusluonteeltaan suomenhevonen on rauhallinen ja luotettava, se on rohkea ja rakastava, kaikkea mitä ihminen hevoselta voi toivoa! =)
Oma haaveeni on saada oma suomenhevonen. Ensimmäinen oma hevoseni on luultavasti tamma, jolla voin myöhemmin teettää varsan/varsoja. Hevonen tulee meidän perheeseemme monipuoliseen käyttöön, mutta ennen kaikkea perheenjäseneksi. Ja siinä suomenhevonen on onnen omiaan.

Lisää tietoa suomenhevosista löytyy netistä pilvin pimein, tässä muutama itse suosimani linkki:
www.tyohevosseura.fi
www.suomenhevonen.info
www.suomenhevosliitto.fi
www.hippos.fi

Tällä hetkellä käyn aktiivisesti ratsastamassa suomenpienhevostamma Tulilemmikillä, ”Lellulla”. Sen omistaa hyvä ystäväni Tiina Mononen. Lellu on kantakirjattu 2.-palkinnolla 5-vuotiaana. Lellulla on kaksi varsaa ja kolmas tulossa tänä keväänä. Lellu on erittäin kiltti, osaava, reipas ja rauhallinen. Juuri sellainen kuin (suomen)hevosen kuuluukin.

Muutama kuva Lellusta.
Lellu4.jpg
lellu5.jpg
Lellu6.jpg

Haastattelu eläinomistajan kanssa:

Papan ja isovanhempien haastattelut

Oma pappani on ollut ikänsä ratsuväessä. Hänen kanssaan tulee aina juteltua hevosista. Pappani on kyllä niin kova puhumaan, että jopa minä jään hänelle toiseksi… ;) Eli usein pappa harrastaa yksinpuhelua, mutta se ei minua haittaa, kun kyse on yleensä hevosista ja papan työstä ja siitä miltä maailma silloin näytti. Pappa muutti nuorena Hämeenlinnaan (alun perin kotoisin Karjalasta) ja vietti nuoruutensa kasarmilla ja ratsuväessä Hämeenlinnassa. Itsekin kun olen Hämeenlinnasta (yllättäen), on ollut mielenkiintoista kuunnella papan tarinoita ennen kaikkea hevosista, mutta myös vanhasta Hämeenlinnasta. Kun näkymät ovat olleet aivan erilaiset kuin nykyään, ja katukuvassa on liikkunut paljonkin hevosia.
Vaikka pappani ei koskaan ole omaa hevosta omistanut, eikä hänellä Karjalasta lähdön takia varsinaista kotipaikkaa olekaan, on hänellä tietenkin työnsä myötä tullut silmää hevosille ja oikeaa vanhaa kunnon hevosmiestaitoa. Sitä minä arvostan kovasti, aikana jolloin hevonen on ollut ihmiselle kumppani ja työtoveri, on niistä huolehdittu myös sen mukaisesti, hyvin hoitaen, aina niiden parasta ajatellen. Tiedä sitten juontaako tuolta juuret sille, että kohdallani pätee aina se, että ensin hoidetaan eläimet, sitten vasta itsensä. Vaikka olisi kuinka väsynyt, nälkäinen, märkä, parhaat ystävämme, jotka ovat meistä riippuvaisia, ansaitsevat kunnon hoidon heti raskaan tai vähemmän raskaan päivän jälkeen. Tästä pappani aina muistuttelee, kuinka välillä oltiin todella väsyneitä, mutta hevoset hoidettiin aina ensin.
Olihan armeijalla tietenkin hassujakin tapoja liittyen hevosten hoitoon; esimerkiksi, kun hevosia alettiin satuloimaan, seisoivat ne kaikki puomissa rivissä, jokaisella oma ratsastajansa vierellään. Jokainen sotamies harjasi omaa ratsuaan samaan tahtiin muiden kanssa. Sukan vedot oli tärkeä ajoittaa samaan tahtiin =) ja pitkät vedot. Mutta tämä täsmällisyys taisi liittyä armeijan tapoihin enemmän kuin hevosen hoitoon.

Mummini, eli pappani vaimo, on kotoisin Pohjois-Suomesta, Oulun korkeudelta. Hän jäi orvoksi pikkutyttönä ja päätyi lopulta sisäköksi sukulaisilleen Hämeenlinnaan.
Mutta ennen sisäkön ”uraa” mummini työskenteli paljon karjakkona, Hämeenlinnassa hän oli mm. eräässä suuressa vielä tänäkin päivänä toiminnassa olevassa kartanossa. Näin ollen myös mummillani on kokemusta vanhoista kunnon työhevosista, joiden kanssa mummi ei ehkä töitä päässyt tekemään, mutta hyvin paljon joutui niitä ruokkimaan ja hoitamaan ja seuraamaan arkea ja toimimista niiden kanssa. Mummini ei koskaan ns. ”hurahtanut” hevosiin, hän ehkä ennemminkin koki ikävän lapsuuden pilanneen hänen suhtautumisensa hevosiin. Siksipä mummini harvemmin puhuu mitään lapsuudestaan, mutta joskus hänet yhyttää muutaman sanan mainitsemaan.

Mieheni isovanhemmat ovat kotoisin Kuopion suunnalta, jossa iso-mummi on ollut tyttärenä suuressa maalaistalossa. Talo on jo purettu ja sen tilalle rakennettu uusi, mutta kävimme siellä viime kesänä vierailulla. Maisemat ja tilukset olivat aivan mahtavat! Mitä vain saattaa odottaa Suomelta ja . Tilalla toimii edelleen lypsynavetta. Iso-mummilla siis vankka kokemus myös karjakon töistä, ja toki oikeita työhevosiakin tilalta löytyi mummin lapsuusaikana =)
Iso-mummin lähimuisti saattaa olla heikko (välillä poikani on nätti tyttö ja muuta vastaavaa…), mutta lapsuudestaan mummi tarinoi mielellään. Toki samat tarinat tulee useaan otteeseen, mutta ei se haittaa silloin kun kertomusten kohteena on mummin isän hevoset. Nimiä emme valitettavasti ole koskaan kuulleet, mutta mukavia tarinoita suurista, rauhallisista hevosista, joiden selässä pikkutyttökin uskalsi istua, oltiin sitten töissä heinäpellolla tai vain laidunnettiin kotipihassa. Iso-mummin puheissa suomenhevonen on turvallinen ja rauhallinen, mummin äänessä on tietty lämpö ja haikeus hänen puhuessaan lapsuuden rakkaista muistoista, joihin liittyy hevoset hyvin läheisesti.

Iso-mummi on vain valitettavasti jo hyvin huonossa kunnossa, muuten veisin hänet kanssamme hevostallille haistelemaan ja muistelemaan…
Mutta pappani on ollut kanssani talleilla useinkin! Muistan monet kerrat pikkutyttönä, kun pappa seisoi kentän laidalla kun minä olin ratsastustunnille =) silloin sen merkitystä ei vielä oikein ymmärtänyt, mutta siellä hän oli. Ehkä kaipaus hevosen selkään oli suuri, mutta ikä varmasti painoi jo silloinkin… Ja valitettavaa mutta totta, myös suomenhevosemme on hieman muuttunut niistä ajoista kun isovanhempamme olivat nuoria…




Lähteet: pappa ja mummi Sorvali, iso-mummi ja iso-ukki Heiskanen
Työhevosseura
Suomenhevosliitto