Maatiaiseläin

Tekijä: Riikka

Kirjoita oma kokemus kosken maatiaiseläimiä - mitä tiedät jo, keneltä olet oppinut asiaa: Oma kokemukseni maatiaiseläimistä on hyvin vähäinen.

Valitsemasi eläin sekä perustelu:Valitsen pohjoismaisen mehiläisen, sillä olen käynyt lyhyen peruskurssin mehiläistaloudesta. On mielenkiintoista tietää miten pohjoismainen mehiläinen eroaa yleisesti käytössä olevista italialaisista mehiläisistä.

Tietoa maatiaiseläimestä
Pohjoismaalainen mehiläinen (Apis mellifera mellifera) oli lähes kokonaan hävinnyt Suomesta, mutta vielä on muutamia kannan säilyttäjiä sekä yhdistyksiä kannan säilyttämiseen. Suomen mehiläishoitajien liiton yhteyteen on perustettu pohjoismaalaisten mehiläisten kerho, joka tekee yhteistyötä ruotsalaisten kanssa. Pohjolan mehiläinen on myös mukana eläingeenivaratyöryhmän eläingeenivaraohjelmassa. Tumma pohjolan mehiläinen sopii Suomen oloihin erityisesti talvehtimisominaisuuksiensa ansiosta, se tulee toimeen ällistyttävän pienellä talviruokinnalla. Talviruoan kulutukseen vaikuttaa ensisijassa mehiläisten perimä.
Jo vuonna 2005 oltiin huolissaan pohjoismaalaisesta mehiläisestä ja siitä uutisoitiin seuraavasti: ” Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ja Suomen Mehiläishoitajain liitto laativat alkuperäismehilälle parhaillaan suojeluohjelmaa.
Mehiläisten tarhauksella on Suomessa jo 250 vuoden perinteet. Suomeen muodostui oma ankariin talviin ja pitkiin päiviin sopeutunut mehiläiskanta, joka eroaa vallalla olevasta italialaisesta rodusta.
- Kyllä ne kai pitempää päivää tekee ja vähän kylmemmällä ja sateisemmalla ilmalla. Ennen kaikkea lähinnä pohjoismaalainen mehiläinen kerää kanervasta. Nämä muut rodut ei niin hyvin kerää tästä suomalaisesta kanervasta, sanoo kerimäkeläinen mehiläistenhoitaja Kyösti Pitkänen.
1960-luvulla alkuperäismehiläiset alkoivat väistyä tarhoilta säyseämpien italialaisten tulokkaiden tieltä. Nyt ahkera ja hyvin talvehtiva rotu kiinnostaa uudellee. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ja Suomen Mehiläishoitajain liitto laativat sille parhaillaan omaa suojeluohjelmaa.
Vaikka pohjoismaalaisia mehiläisiä pidetään kiukkuisina, puolustaa Pitkänen niiden mainetta. - Sitten kun nämä aikanaan risteytyy toisien rotujen kanssa niin näistä tuli vihaisia. Se ei ollutkaan alkuperäinen piirre. Ei ole alkuperäinen, että se on vaan sen risteytymisen takia.” http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/08/384491
Pohjoismaalaisten yhteistyö pohjolan mehiläisen säilyttämiseksi on Projekt NordBi, jonka pääpaikka sijaitsee Ruotsissa. Se aloitettiin kun 1990 luvulla näytti pohjolan mehiläisten kuolevan sukupuuttoon. Mukana on monia mehiläisten hoitajia ruotsissa, sekä yhteistyötahot Tanskassa, Norjassa ja Suomessa mm. Hailuodossa. Heillä on tapaaminen joka toinen vuosi.
Toinen maatiaiskannan säilytys yhdistys on SICAMM, joka on kansainvälinen mehiläishoitajien liitto, jossa on mukana myös kansallisia ja paikallisia yhdistyksiä ja eri tahoja samalla kannalla.
Mehiläisrotuja on monia, tärkeimpiä rotujen ulkoisia tunnusmerkkejä ovat mehiläisen väri, koko, karvoitus, kielen pituus ja siipisuonitus. Rodut eroavat toisistaan myös monilta biologisilta ominaisuuksiltaan, mikä tekee niistä sopivan omalle alueelleen, mutta ehkä sopimattoman muihin olosuhteisiin. Tällaisia ominaisuuksia ovat esim. talvehtiminen, kevätkehitys, parveilutaipumus, taudinkestävyys, aggressiivisuus sekä hunajan, siitepölyn ja propoliksen keruuinto. Hoitotekniikat eri mehiläisroduilla poikkeavat myös huomattavasti toisistaan. Suomessa mehiläishoitoa on harrastettu ainakin 1700-luvulta asti ja ensimmäisenä ja ainoana rotuna on ollut pohjolanmehiläinen 1900-luvun puoliväliin saakka. Pohjolanmehiläinen on hyvin sopeutunut Suomen pitkään ja kylmään talveen sekä lyhyeen kesään. Se on kooltaan suuri ja väriltään hyvin tumma. Pohjolanmehiläinen talvehtii pienenä yhteiskuntana, jolloin ruoan kulutus on pientä, ja se kestää hyvin huonoa säätä. Kevätkehitys on nopeaa ja meden keruu tehokasta. Muihin rotuihin verrattuna pohjolanmehiläinen käyttäytyy kakulla hyvin erilaisella tavalla eli se liikkuu vilkkaasti ja ”rypälehtii” kakun alareunalla. Parveiluherkkyys, ja tautiherkkyys ovat rodun huonoja puolia, joissa on kuitenkin erittäin suuria eroja kantojen välillä.

Mehiläisemojen voimakas tuonti ulkomailta 70-luvulta lähtien johti pohjolanmehiläisen nopeaan häviämiseen maastamme (lähes sukupuuttoon), mutta 90-luvun lopulla rotu on saatu pelastettua Pohjois-Suomessa yhteistyössä kansainvälisen mustan mehiläisen pelastamista ja säilyttämistä tukevan järjestön (International Orgnization for the Protection of the European Dark Bee) kanssa.

Haastattelu eläinomistajan kanssa
Soitin Aimo Nurmiselle, kenellä on tällä hetkellä suurin tumman mehiläisen kanta Suomessa, ja oli erittäin mielenkiintoinen keskustelu! Hän oli juuri ollut edellisellä viikolla Skotlannissa SICAMM:n kokouksessa, joka pidetään joka toinen vuosi. Kokoukseen osallistui noin 100 ihmistä samalla aatteella, eli pohjolan mehiläisen kannan säilyttäminen. Ruotsissa oleva NordBi-yhdistyksen toiminnassa (joka on alkanut 80- luvun puolivälissä) hän on myös mukana, ja vuonna 1999 kävivät he ruotsista hänenkin luonaan jalostus projektien tiimoilta. Suomessakin on mustan mehiläisen kerho, mutta muuten kannan suojelu Suomessa on hyvin vaatimatonta.
Hän kertoi ensimmäisten tummien mehiläisten tulevan noin 1700 luvulla Suomeen, 100 vuotta myöhemmin oli mm. karjalaisia mehiläisiä ja myöhemmin näiden risteymiä, joista tuli sitten sekarotuisia. Koska tuo musta väritys on dominoiva, pysyi se näkyvänä myös näissä risteymissä. Nämä mustat sekarotuiset olivat hyvin vihaisia mehiläisiä, jolloin ne kaikki vaihdettiin pois ja hävisivät samalla. Yksi hyvin pieni kanta jäi tästä, mutta on niin pieni, että se on häviämässä pois. Aimo Nurminen on itse luomassa uutta kantaa, jossa on hänen mielestään kaksi maailman parasta kantaa. Ne ovat peräisin Ruotsista ja Irlannista. Irlannissa onkin tumman mehiläisen kannan säilytys pisimmällä.
Kysyin tumman mehiläisen ominaisuuksista ja Nurminen sanoikin sen olevan hyvin lempeä ja kiltein rotu. Ne ovat hyvin energisiä, vilkkaita ja juoksevat koko ajan. Artikkeleista joista luin sanottiin tumman mehiläisen olevan vihaisia, mutta tähän Nurminen sanoin etteivät ne olleet aitoja mustia mehiläisiä. Liekö olleet sitten niitä risteymiä. Talvehtimisominaisuuksiltaan on tumma mehiläinen parhaimpiaan. Kun jääkausi suli, jään kautta mm. Alppien kautta tulivat tummat mehiläiset Suomeenkin ja tottuivat elämään hyvin karuissa olosuhteissa. Myös muualle Skandinaviaan ja Iso-Britanniaan tummat mehiläiset saapuivat, ja olikin yhteen aikaan maailman yleisin mehiläisrotu. Tummien mehiläisten perimä on siis hyvin arvokas!
Kysyin tumman mehiläisen keruutaidoista kanervasta. Nurminen kertoi kanervan olevan hyvin ongelmallinen meden keruu kasvi, sillä se antaa hyvin vähän mettä. Tumma mehiläinen on erikoistunut kanervaan, sillä on aina tottunut elämään kanervaisilla seuduilla. Jos kanerva antaa vähänkin mettä, ovat tummat mehiläiset sankoin joukoin niiden kimpussa. Hän kertoikin nähneensä Skotlannin käynnillään pienen alueen kanervaa, jossa tummat mehiläiset pörräsivät ahkerasti.
Tulevaisuuden näkymiä Aimo Nurminen sanoi olevan vaikea ennustaa. Suomessa suojelu on huonoa, mutta monessa maassa kuitenkin suojellaan. Tähän pitäisikin saada kunnon iso tiimi, muuten suojelutyö on hyvin raskasta ja aikaa vievää.
Kysyin vielä että, jos joskus innostun itse harrastusmielessä pitämään mehiläisiä, niin ovatko tummat mehiläiset varteen otettava rotu. Hän sanoi, että jos haluaa rahaa hunajasta, niin puhtaat rodut kuten tumman mehiläisen voi unohtaa. Mutta ideologisista syistä on tumma mehiläinen oiva valinta sekä hyvin hyvin mielenkiintoinen rotu!


Lähteet:
: http://www.pilvilampaat.com/pohjolanmehilainen.htm
http://www.saunalahti.fi/~lunden/page6.html
http://wwwb.mmm.fi/tiedoteliitteet/elaingeenivaraohjelma.pdf
http://www.sicamm.org/WhatApis.html
Mehiläisbiologian perusteet, Sakari Raiskio, Jokioinen
Aimo Nurminen, puhelinhaastattelu