Maatiaiseläin

Tekijä: Sanna E.

Kirjoita oma kokemus kosken maatiaiseläimiä - mitä tiedät jo, keneltä olet oppinut asiaa:

Kokemukseni maatiaseläimistä on melko vähäinen, mutta kiinnostusta on kovasti. Pidän äärimmäisen arvokkaana maatiaskantojen suojelua sekä sitä, että maatiasrotujen taustoja selvitellään ja niihin liittyviä tietoja taltioidaan.

Valitsemasi eläin sekä perustelu:

Aion perehtyä maatiaiskissaan (pitkäkarvaiseen). Itselläni on Nuka-niminen pitkäkarvainen maatiaiskissa, jonka sukujuuret ovat minulle ja kaikille muillekin tuntemattomat. Nukan hieman poikkeuksellinen ulkomuoto voisi kuitenkin viitata siihen, että se olisi suomalainen, pitkäkarvainen maatiaiskissa, johon tosin saattaa jo olla sekoittunut muitakin "navettakissageenejä".
Näitä pitkäkarvaisia puolivillejä navettakissoja on mummini luona ollut niin kauan kuin muistan, ja säännöllisesti on myös syntynyt pitkäkarvaisia pentuja, joilla on kapea, kolmiomainen pää, selkeä karvakaulus / "harja" sekä pitkät, ulkonevat korvakarvat. Harmikseni vuosi sitten jouduttiin lopettamaan viimeinen kesy pitkäkarvakissa Napo, joka oli yltänyt huikeaan kahdeksantoista vuoden ikään. Yritän etsiä valokuvia, joissa näkyisi näitä kissoja, sekä mummini voinnista riippuen haastatella häntä koskien pihan pitkäkarvaisia kissoja ja niiden historiaa. Omaa kissaani kuvaan myös, sekä pyrin selvittämään, voisiko Nukassa olla alkuperäistä suomalaisen maatiaiskissan verta.

Tietoa maatiaiseläimestä (hanki tietoa lukemalla oppimateriaalia, hanki itse kirjoja, tai lue ammattialan järjestöjen kotisivuuilta. Voit myös skannata vanhoja valokuvia. Muista kirjoittaa kuvan alle kuvan omistaja sekä huolehti, että sinulla on lupaa kuvan laittamiseksi tähän avoimeen wikiin. Älä laita tähän wikiin muiden ottamia kuvia ilman lupaa):

Suomalaisesta maatiaskissasta ei tiettävästi juuri ole olemassa materiaalia, tai ainakaan minä en sitä löytänyt. Maatiais/kotikissoja on ollut iät ja ajat, ja uskoisin, että suurin osa Suomen kissakannasta ovat juuri näitä kotikissoja eivätkä rotukissoja.

Kotikissayhdistys (http://www.kotikissa.org/kotikissa.html) määrittelee maatiaskissan seuraavasti: Maatiainen on jalostamaton kesykissa, johon ei ole sekoittunut mitään rotua. Yhdistyksen sivuilla myös kerrotaan, että maatiaisia on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia.

Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Maatiaiskissa) erottelee maatiaskissan kotikissasta seuraavasti:
Maatiaiskissaa voidaan kutsua myös kotikissaksi, mutta nimitys kotikissa on maatiaista laajempi. Maatiaiskissa käsittää nimenomaan jollain alueella itsekseen muodostuneen tyyppisen kissakannan, johon ei ole sekoittunut jalostettuja rotukissoja. Kotikissa-nimitys sisältää myös muut rekisterikirjattomat, sekarotuiset kissat.



Oma kissani Nuka on ainakin ulkonäöllisesti maatiaiskissan tuntomerkit täyttävä. Nukan elämänalku on ollut hieman onneton, ja siksi en tiedä sen biologista emää. Nuka on nimittäin adoptoitu muutaman päivän ikäisenä toiseen pentueeseen, sillä sen oma emä oli luultavasti pesää siirtäessään pudottanut Nukan matkalle eikä tullut sitä enää jostain syystä hakemaan. Nuka siis päätyi kasvamaan kasvattiäiti "Eetun" (nimestään huolimatta naaras) neljän kollin pentueeseen.

Kissat kasvoivat mummilassani, tuvassa suuressa pahvilaatikossa, kunnes eivät sitten enää pysyneet laatikossa vaan alkoivat kiipeillä mm. verhoissa... Minulle tästä pentueesta tulivat Nuka, musta pitkäkarvainen naaras sekä Valo, valkomusta lyhytkarvainen uros.


Nuka on aina ollut äärimmäisen pieni ja hento. Allaolevassa kuvassa Nuka on n. kymmenen viikkoa vanha.

nuka_kupilla.jpg
Kuvaaja: minä itse

Nuka on luonteeltaan vieraita kohtaan epäluuloinen ja varautunut. Pidän tätä siinä melko kummallisena ominaisuutena, sillä toinen kissani Valo, jolla on siis tismalleen sama kokemuspohja ja se on nähnyt kaiken saman kuin Nukakin asuessaan minun kanssani, on rohkea, utelias rasavilli, jonka mielestä vieraat ovat aivan huippuja.
Nuka stressaa helposti muutoksista ja stressi ilmenee pissailuna vääriin paikkoihin. Tasainen arki on paras lääke pitämään Nuka rauhallisena ja tyytyväisenä. Nuka on steriloitu vuoden ikäisenä. Nyt Nuka on kolmevuotias.

IMG_7222.jpg

IMG_7266.jpg



kissakakarat_068.jpg

Kaikki kuvat ovat minun itseni ottamia.




Haastattelu eläinomistajan kanssa (eläinomistaja voi olla aktiivinen eläinpitäjä tai voit myös haastatella esim. äitisi, isoäitisi tai -isäsi sekä kirjoittaa talteen heidän vahoja muistelmia):

Kyselin isoäidiltäni hieman tietoja pitkäkarvakissoista, joita on ollut melko useita yksilöitä mummini tilalla. Mummini muisteli, että ensimmäinen pitkäkarvainen kissa olisi ilmestynyt pihapiiriin sen jälkeen, kun naapurustoon oli 80-luvun alkupuolella muuttanut lääkäri, jolla oli mukanaan komea pitkäkarvainen kissa. Tämän kissan alkuperää en pystynyt selvittämään enkä myöskään sitä, saattoiko kyseessä olla norjalainen metsäkissa vai olisiko kyse kenties ollut kotimaisesta pitkäkarvaisesta maatiaisesta.

Mummini tilalla kissat kulkivat vapaana eikä niitä leikattu, joten lisäätyminen oli hallitsematonta. Kissoja ruokittiin sikalaan, ja lisäksi ne pyydystivät itse hiiriä. Muutamat yksilöt päätyivät kuitenkin myös sisäkissoiksi ja kesyyntyivät. Tällöin kissat saivat tulla myös tupaan, mutta kulkivat silti myös ulkona. Nämä sisäkissat myös leikattiin. Mummini on aina ollut allerginen kissoille, mutta piti niitä silti sisällä. Ensimmäinen pitkäkarvainen sisäkissa oli kolli Santeri. Santeri oli musta ja sillä oli vaalea laikku rinnassa sekä vaaleat käpälät. Sisäkissoilla oli kielto tulla kamariin tai sänkyyn nukkumaan, mutta usein ne tunkivat sinne väkisin.

Samaan aikaan Santerin kanssa sisäkissan asemaan pääsi toinen pitkäkarvainen, Napero eli Napo. Napo oli erittäin jännittävän värinen, mustanruskean raidallinen, erittäin harjakas ja pitkäkarvainen, tosin melko kookas kissa. Karvojen päät olivat osasta vartaloa hivenen keltaisen sävyiset, mutta kissan kokonaisvaikutelma oli kuitenkin tumma.
Napo oli erittäin kesy kissa, joka viihtyi paraatipaikalla tuvassa, eli keinutuolissa. Santerin kanssa niillä ei koskaan ollut nokkapokkaa, mutta Santeri tuntui kuitenkin hieman loukkaantuvan siitä, että sen ainutlaatuinen asema sisäkissana tuli jaetuksi. Mummini muistelee vieläkin haikeana sitä, miten eräänä yönä hermostuksissaan ajoi Santerin tuvasta ulos, eikä Santeri enää tullut takaisin. Silloin oli talvi, ja mummi kulki metsässä etsimässä Santeria. Vasta keväällä Santerin jäännökset löytyivät - luultavasti kettu oli tappanut sen.

Napo eli pitkän ja vaiherikkaan elämän. Se oli tiettävästi ainakin kahdeksantoistavuotias kuollessaan. Napo jouduttiin lopettamaan rajun silmätulehduksen vuoksi. Tulehdus levisi myös korviin ja kissan pää turposi muodottomaksi. Minäkin kävin lääkitsemässä Napoa sen viimeisillä päivillä, mutta useista antibiootti- ja silmätippakuureista huolimatta Napo ei parantunut. Komean kissan oli aika päästä taivaslaitumille.

Itse muistan mummini tilalta myös puolikesyn pitkäkarvaisen naaraskissa Vikin, joka luultavasti oli Napon emo. Sen väritys oli samanlainen. Myös Viki eli pitkään.

Näiden kissojen jälkeen ja niiden aikanakin mummilassani on säännöllisesti syntynyt pitkäkarvaisia tai puolipitkäkarvaisia kissoja. Kaikki kollit, joita olen nähnyt kuljeksimassa tilan alueella, ovat olleet lyhytkarvaisia. Voisiko olla, että pitkäkarvaisuutta aiheuttava geeni voisi siirtyä jälkeläiseen myös lyhytkarvaiselta vanhemmalta?

Nykyisestä kissatilanteesta en ole varma. Mummini on hiljattain siirtynyt palvelutaloon asumaan ja hänen tilansa on jäämässä tyhjilleen. Sen kissoja käydään kuitenkin ruokkimassa, ja silloin tällöin löydetylle pentueelle myös etsitään koteja. Selvää on kuitenkin se, että kissat ovat villiintyneet koko ajan enemmän.



Lähteet:

Kotikissayhdistys KOKIS ry http://www.kotikissa.org/
Wikipedia, maatiaskissa http://fi.wikipedia.org/wiki/Maatiaiskissa