Maatiaiskasvi

Tekijä: Tiia

Kirjoita oma kokemus kosken maatiaiskasveja - mitä tiedät jo, keneltä olet oppinut asiaa:
Maatiaiskasvit ovat minulle aivan uusi tuttavuus. En ole koskaan oikeastaan edes ajatellut, että kasvitkin voisivat olla maatiaisia. Kun nyt olen jonkin verran tutustunut asiaan olen innostunut maatiaiskasveista suunnattomasti. Omaa sydäntäni lähellä ovat helposti kasvatettavat ja varmasti onnistuvat hyötykasvit. En ole koskaan tykännyt kasvatella kukkia, vaan omat kukkapenkkini ovat täyttyneet tomaatin taimista, porkkanasta, perunasta ja yrteistä.

Valitsemasi kasvi sekä perustelu:
Päätin kasvattaa kuluvan kesän aikana maatiaisperunaa. Perunan valitsin kasviksi, koska se on niin perinteikäs ja hyvä hyötykasvi, josta saa vähällä vaivalla vaikka mitä. Olen onnistunut saamaan "vanhaa punaista"-maatiaisperunaa avomieheni äidiltä.

Perunan lisäksi tarkoitukseni on siirtää perheemme mökiltä raparperia myös omalle pihalle.

Tietoa kosken maatiaiskasvia

Maatiaisperuna

Ensimmäiset perunat tulivat Suomeen 1700-luvulla. Nämä perunat olivat moninaisia käyttö- ja viljelyominaisuuksiltaan sekä ulkonäöltään. Osa näistä perunoista vakiintui eri puolille Suomea paikalliskannoiksi eli maatiaisperunoiksi. (Veteläinen 2008.)


Ennen perunoita nimettiin mm. viljelyominaisuuden, mukulan muodon ja kuoren värin mukaan. Usein perunakannat saivat nimiä myös paikkakunnan mukaan. Tästä syystä samalla perunakannalla voi olla useita nimiä. ( MTT Maatiaistietopankki .)

Maatiaisperunat poikkeavat paljon nykyisistä perunalajeista. Perunamaatiaiset ovat nykyperunoihin verrattuna heikkosatoisia ja alttiimpia kasvitaudeille. Niiden vaihteleva ja muhkurainen muoto vaikeuttaa mm. perunoiden kuorimista ja hankaloittaa näin niiden käyttöä suuremmassa mittakaavassa. (MTT
Maatiaistietopankki .)

Maatiaisperunoita on kaiken värisiä ja muotoisia. Niille on tyypillistä vahva maku, jonka ansiosta ne soveltuvat eri käyttötarkoituksiin. Maatiaisperunat ovat säilyneet monimuotoisina lähinnä kotitarveviljelyn ansiosta. (MTT
Maatiaistietopankki .)

Maatiaisperunalajikkeita ovat mm.

  • Karjalan musta, Wärtsilän musta
  • Lemin punanen, Mikkelin peruna, Sokkalan peruna
  • Lemin kirjava, Lemin käyrä
  • Puikula, Lapin puikula
  • Aikio puikula
  • Kainuun musta, Vanha musta, Musta peruna, Kuusamon tumma
  • Vanha punainen
  • Jutkula, Jutkula punainen, Punainen puikula
  • Haalikas
( MTT Maatiaistietopankki .).

Vanha Punainen


Vanha punainen ( Rättviks röd) on maatiaisperuna, jonka toi Hollannista tai Ranskasta Ruotsiin tiettävästi ruotsalainen kauppaneuvos
Jonas Alströmer 1720- tai 1730-luvulla. Vanha punainen on melko aikainen peruna, jota Suomessa viljeltiin etenkin Pohjois-Karjalassa. (MTT.)

Tämän perunan kuori on tummanpunainen ja malto keltainen. Vanhan punaisen mukula on muodoltaan pyöreä. Se kukkii melko vähän ja sen kukat ovat hennosti punavioletit, mutta näyttävät valkoiselta, koska terälehtien kärjet ovat laajasti valkoiset. (MTT.)

Vanha punainen on altis rutolle ja Y-virukselle, mutta sen sijaan kestää hyvin rupea (MTT).

Vanhaa punaista voi käyttää mm. ohuen perunarieskan tekoon, koska se on jauhoinen lajike (MTT).

Viljele kasvi(t) kesän 2009 aikana ja ota kuvia viljelyn eri vaiheista

21.5.2009 istutin neljä maatiasperunaa kukkapenkkiin. Kuvia perunoiden viljelystä laitan kuvablogiini http://kuvablogi.com/nayta/1929133/ .


24.5.2009 Siirsin perheemme mökiltä raparperia omalle pihalle. Pihallamme kasvaa jo ennestään raparperia, mutta halusin kokeilla kuinka raparperin siirto mökiltä omalle pihalle onnistuu. Mökillä tätä raparperia on ollut niin kauan kuin muistan. Pihamme on aika kivikkoinen, joten laitoimme raparperin kasvualustaan runsaasti kompostimultaa. Alustaa myös kasteltiin runsaasti ennen raparperin lopullista siirtoa. Kuvia raparperistani löytyy kuvablogista [[http://kuvablogi.com/nayta/1939189/|]]http://kuvablogi.com/nayta/1939189/ .


Lähteet:
MTT Maatiaistietopankki . Perunamaatiaisia ja vanhoja lajikkeita.
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/Tietopaketit/Kasvigeenivarat/MaatiaisTietoPankki/Peruna/Perunamaatiaisia%20ja%20vanhoja%20lajikkeita Viitattu 21.5.2009
MTT. Lisätietoja. Vanha Punainen.
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/Tietopaketit/Kasvigeenivarat/MaatiaisTietoPankki/Peruna/Perunamaatiaisia%20ja%20vanhoja%20lajikkeita/Vanha%20punainen%20(NGB3019 ) Viitattu 21.5.2009
Veteläinen, M. 2008. Suomalaisten maatiaisperunoiden monimuotoisuus säilytyksestä käyttöön. Laatuketjun uutiskirje Laatunen 2/2008.
http://www.laatuketju.fi/laatunen/uutiskirje/laatuset/2008/2_2008/uutinen_maatiaisperuna.php Viitattu 21.5.2009