Länsisuomenkarja

Tekijä: Nina

lsk400.jpg

Länsisuomenkarja ei kuulu muiden Suomen maatiaisnautarotujen lailla uhanalaisiin, vaan tällä hetkellä se lukeutuu taantuneeseen rotuun. Määrä lisääntyvissä naaraissa laskettuna on noin 3000. Maatiaiset ovat paikallisten olosuhteiden muokkaamia rotuja, joille on aikojen saatossa kehittynyt kyky sopeutua erilaisiin ilmasto-oloihin ja vaatimattomaan sekä yksipuoliseen ravintoon. Ne ovat rakenteeltaan kehittyneet sellaisiksi, että pystyvät kulkemaan vaikeakulkuisessa maastossa ja tulleet vastustuskykyisiksi monille eläintaudeille. Lisäksi maatiaistuotteet on usein arvioitu maukkaammiksi kuin kaupallisista roduista valmistetut tuotteet.

Suomenkarjan geneettinen alkuperä on niissä naudoissa, joita tuotiin esihistoriallisella ajalla Eurooppaan. Tuhansien vuosien saatossa Suomeen tuodut naudat eriytyivät fenotyypiltään ja geneettiseltä koostumukseltaan muista eurooppalaisista eläinpopulaatioista. Eläimet mukautuivat alueen olosuhteisiin ja ihmisen suorittama valinta muutti niiden ulkonäköä ja ominaisuuksia. Suomenkarjan geeniperimä muistuttaa paljon ruotsintunturirodun, norjalaisen tönderkarjan, islanninkarjan ja vironmaatiaiskarjan geeniperimää.

Länsisuomenkarja on kehittynyt Länsi- ja Etelä-Suomessa ja se on alkuperäisistä karjaroduista yleisin. Väriltään se on yleisimmin punaruskea. Maatiaiskarjan hyviä ominaisuuksia ovat hyvä hedelmällisyys, vaatimattomuus, hyvät käyttö- ja tuotanto-ominaisuudet, esimerkiksi maidon parempi juustoutuvuus. Huonoina ominaisuuksina voidaan mainita utare- ja nännirakenne sekä nännien koko.

Länsisuomenkarja on yksi maailman korkeatuottoisimmista maatiaisnautaroduista. Niiden keskituotos on yli 6000kg vuodessa ja parhaimmat ovat antaneet jopa yli 10000kg maitoa vuodessa. Suomessa maatiaiskarjan osuus on 1% kaikesta lypsykarjasta, vielä 1950-luvulla maatiaisia oli puolet karjasta. Vertauksena kerrottakoon, että 1600-luvun lopulla suomalainen maatiaislehmä tuotti maitoa 250-550 litraa.

Yksityiset ihmiset 1500-1700 luvulla yksityiset ihmiset toivat siitosnautoja ulkomailta niiden suuremman koon ja näyttävyyden vuoksi, mutta vieraiden rotujen vaikutus alkuperäiseen eläinkantaan oli kuitenkin vähäinen. Vuonna 1898 perustettiin karjanjalostusyhdistykset kaikille Suomen maatiaisnautaroduille. Alkuun jalostuksessa päähuomio oli ulkoisissa ominaisuuksissa ja yhdistykset määrittelivät tavoitteeksi ”lypsytyylisen eläimen”, joka oli pienikokoinen. Keskikokoa kookkaammat karsittiin jalostuksesta, koska niiden uskottiin olevan sekarotuisia. 1912 lehmien kantakirjaan merkitsemiseen lisättiin tuotosvaatimus ja 1930 ulkomuotoon perustuva arvostelu väistyi. Tavoitteina olivat kestävyys, kokonaistuotos ja lehmäjälkeläisten menestymiselle annettiin suurta arvoa. 1937 valtioneuvoston asettama toimikunta ehdotti uusia yhteisiä kantakirjavaatimuksia (rasvakiloina, maidon rasvapitoisuudelle minimivaatimus) ja jalostusohjelmaa. Lehmien ja sonnien kantakirjat jaettiin osiin (ktk-, palkinto-, valio- ja maratonluokka). Välirauhan ja jatkosodan aikana länsisuomenkarjaa siirrettiin Kannakselle. 1940-luvulla aloitettiin keinosiemennystoiminta.

1946 aloitti toimintansa yhteinen Suomen karjanjalostusyhdistys, jossa länsisuomenkarja oli vahvimmin edustettuna. 1960-luvulla ayrshire otti enemmistöaseman, sillä suomenkarja jäi jälkeen maidon- ja lihantuotannossa. Länsisuomenkarjan osuus suomenkarjassa kuitenkin lisääntyi, sillä kyyttöjen kasvattajat siirtyivät lsk-sonneihin. Suomenkarjayhdistys kehotti luopumaan maatiaiskarjasta siementämällä lehmät friisiläissonneilla. Syinä suomenkarjan rajuun vähenemiseen olivat myös ylituotannon takia maksettavat tapporahat ja peltojen paketointikorvaukset. 1975 valtion koulutiloilla Jokioisissa, Kajaanin MLK:ssa, Rovaniemen MLK:ssa, Kittilässä ja Muhoksella aloitettiin tehostettu suomenkarjanjalostus, sillä niissä oli olemassa hyvä karja. Rotupuhtaita 4. sukupolven eläimiä oli 2006: naaraita 2609 ja uroksia 1149. Keskimäärin länsisuomenkarjaneläimiä on 2,65/karja. (vasikat ja nuorkarja mukaan lukien) (ProAgria)

Linkkejä
http://www.savonia.fi/iitu/tiedostot/savonia-info/pemolainen/Pemolainen2005_23-29.pdf
http://www.uta.fi/~titima/lehma.html

Lähde:
Alkuperäisrotujen säilyttämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset lähtökohdat. Karja, Lilja. MTT 2007.